Hope

Keräyslippaan perustaja: Kämp Group
Tavoitesumma: 5000 €
Keräystilanne: 1020,00 €
Lahjoittajat: 21 kpl

Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen vapaaehtoisjärjestö, joka toimii lasten paremman arjen puolesta Suomessa. Avun kohteina ovat vähävaraiset lapsiperheet, äkillisiä kriisejä kohdanneet perheet sekä kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset. Apu tavoittaa myös nuoriso-, ensi- ja turvakodeista uuteen elämänvaiheeseen ponnistavat asiakkaat. Kaikki apu on asiakkaille ilmaista.

Hopen toiminnalla on kaksi kivijalkaa:

  • Lahjoitettujen lasten- ja kodintarvikkeiden kierrätys apua tarvitseville. Ehjät, vuodenaikaan soveltuvat vaatteet, toimivat urheiluvälineet ja turvallinen koti luovat pohjaa paremmalle arjelle.
  • Lasten harrastusten tukeminen. Jokaisella lapsella on oikeus mielekkääseen vapaa-aikaan ja itsensä kehittämiseen taustoista tai perheen sosioekonomisesta asemasta riippumatta.

Näiden lisäksi Hope toteuttaa lapsilähtöisiä toiveita niin joululahjojen kuin vaikkapa elokuvakäyntien muodossa. Haluammekin toiminnallamme jakaa konkreettisia ilonpilkahduksia: iloa ja välittämistä!

Hope syntyi vuonna 2009 suomalaisten kotiäitien ideasta ja auttaa nyt jo yli tuhatta perhettä vuodessa. Tue yhdistystä, niin voimme jatkaa päivittäistä työtä lasten hyväksi.

Kiitos kun haluat olla mukana tekemässä muutosta - lapsi kerrallaan!

Haluan lahjoittaa:

Valitse maksutapa:

Nimi:

Sähköposti:

Minulle saa lähettää HOPE-yhdistykseen liittyvää sähköpostia


Tämän keräyksen kulut on maksanut yksityinen lahjoittaja. Sinun lahjoituksesi menee kokonaisuudessaan Hope yhdistykselle (pl. pankin kulu).